Peniksen paksunnosleikkaus
Peniksen paksunnosleikkauksessa omaa rasvakudosta siirretään peniksen ihon alle. Rasvakudos otetaan esimerkiksi miehen alavatsasta, jossa rasvasoluja yleensä on runsaasti. Samalla esteettinen vaikutelma tehostuu (vatsa pienenee ja penis paksunee). Operaation jälkeen tulee tarkoin noudattaa lääkärin antamia jälkihoito-ohjeita.
Esteettistä kirurgiaa ei voi irrottaa muusta plastiikkakirurgiasta. Sen avulla hoidetaan ulkonäön variaatioita ja ikääntymisen myötä syntyneitä muutoksia. Plastiikka-kirurgiaan liittyy aina pyrkimys myös ulkonäön osalta mahdollisimman hyvään ja harmoniseenlopputulokseen.
Peniksen koolla näyttää selvästi olevan merkitystä miehen itsetunnolle. Peniksen koko ei kuitenkaan vaikuta aikaansaadun ja koetun seksuaalisen nautinnon määrään suoranaisesti. Mikäli mies kokee arkuutta oman peniksensä koon suhteen, saattaa tämä heijastua myös yhdynnässä, jolloin siitä tulee liian suorituspainotteinen ja molempien osapuolten nautinto kärsii. Mies voi kuitenkin olla erinomainen rakastaja peniksen koosta riippumatta. Mitä suurempi ja mahtavampi penis, sitä voimakkaammaksi mies saattaa itsensä tuntea.
Yleistä
Peniksen ympärysmitan kasvattamiseksi kehitettiin leikkausmenetelmä jo -90 luvun alussa. Tässä operaatiossa käytetään asiakkaan omaa rasvakudosta ja sillä voidaan peniksen ympärysmittaa kasvattaa noin 3 cm. Yleensä potilaalle tehdään molemmat toimenpiteet niin pidennys- kuin paksunnosleikkaus. Kuitenkin emme suosittele leikkausta yhtä aikaa voimakkaan turvotuksen vuoksi, leikkauksille suosittelemme noin kolmen kuukauden väliaikaa. Yleistä on että siirretystä rasvakudoksesta noin 40 % imeytyy takaisin kehoon muutaman vuoden sisällä. Operaatio voidaan suorittaa useita kertoja.
Ennen leikkausta
Suosittelemme henkilökohtaista konsultaatiota klinikan konsultin tai lääkärin luona. Konsultti tai lääkäri kertoo sinulle Peniksen paksunnusleikkauksesta ja sen kulusta. Samoin jälkihoidosta ja mahdollisista riskeistä. Konsultti tai lääkäri kokoaa myös esitiedot terveydentilastasi. Muista mainita kaikki terveyteesi liittyvät asiat. Mikäli kaikki on kohdallaan voidaan varata suunniteltu leikkausaika.
Leikkauspäivänä
Keskustelet leikkaavan lääkärin kanssa peniksen paksunnosleikkaus toimenpiteestä. Leikkaus suoritetaan nukutuksessa, nukutuslääkäri keskustelee kanssasi tulevasta nukutuksesta ja suorittaa tarvittaessa terveystarkastuksen.
Leikkauksen jälkeen
Ensimmäiset tunnit leikkauksen jälkeen olet nukutuslääkärin ja nukutushoitajan tarkkailun alaisena. Tarvittaessa saat kipulääkettä. Ensimmäisen yön olet klinikalla jälkihoidossa. Hoitaja on saatavilla koko yön. Seuraavana päivänä leikkaava lääkäri tarkastaa sinut, minkä jälkeen voit kotiutua. Kipu leikkauksen jälkeen on yksilöllistä, mutta yleensä suhteellisen vähäistä. Särkylääkkeitä määrätään tarvittaessa, vaikkakin ne yleensä ovat tarpeettomia kahden ensimmäisen päivän jälkeen. Turvotusta ja verenpurkaumia (mustelmia) voi esiintyä, ne kestävät noin 2 - 3 viikkoa. Useimmat potilaat palaavat töihin ja sosiaalisiin harrastuksiin jo viikon jälkeen. Raskasta fyysistä liikuntaa tulee välttää ensimmäisen kolmen viikon ajan leikkauksen jälkeen, mutta kevyt liikunta edistää huomattavasti parantumista. Rankkoja harrastuksia kuten aerobic, juoksu, painon-nosto, uinti ja tennistä tulee välttää kolmen viikon ajan leikkauksen jälkeen samoin saunomista. On ehdottomasti vältettävä seksiä viiden viikon ajan leikkauksen jälkeen, että rasvakudos kiinnittyy peniksen varteen ja ei lähde liukumaan terskaan päin eikä kehity paakkuuntumia.